Mietteitä aiheesta

Olen miettinyt tätä agressiivisuutta koirissa. Olen katsonut paljon ohjelmia niin sanotuista ongelmakoirista jotka käyttäyvät agressiivisesti jopa omia perheenjäseniä kohtaan. Tämä on sitten vain minun omaa ajatuksenkulkua. Minusta koira on petoeläin. Sivistys on pelkkää ohutta ulkokuorta. Jos koira karkaa metsään ja on useamman viikon pois niin sehän käyttäytyy petoeläimen tavoin; saalistaa, on arka ihmisiä kohtaan. Kun Roope koirani näkee jäniksen, ketun tai oravan se ei enää kuuntele EI-käskyjä vaan vietit vievät sitä ja se saalistaa. Jos hihna karkaa käsistäni niin koira menee kuin ohjus saaliin perään. Kerran se tempaisi itsensä irti ja hyökkäsi supikoiran kimppuun. Murinan ja rähinän jälkeen tuli hiljaisuus. Menin varovaisesti koirani luo ja otin hihnan käteeni. Supikoira makasi maassa, sen kaula oli märkä Roopen puremista. Verta ei ollut koirassa eikä supikoirassa. Vein Roopen kotiin ja palasin paikalle yksin; supi oli hävinnyt. Sain jälkeenpäin kuulla että supikoirat leikkivät kuollutta jos niiden kimppuun käydään. Onneksi. Tapaus säikäytti minut taas vähäksi aikaa.
Samassa perheessä olevat samaa sukupuolta olevat koirat ottavat jossain vaiheessa mittaa toisistaan. Kuka on pomompi? Ihminen syyttää itseään ja korjaa käytöstään. Koirat kastroidaan. Kun hormonitaso saadaan näin laskettua voidaan ehkä taas elää sovussa. Parhaiten toimeen tulee ilmeisesti uros ja narttu koira keskenään. Leikattuina tai sitten ei.
Mitä ajatuksia tämä asia sinussa herättää? Voimmeko ikinä sanoa hallitsevamme koiran täydellisesti?

Tänään heräsin aikaisin ja olinkin jo puoli kuuden aikaan Roopen kanssa metsälenkillä. Siihen aikaan ei muita ulkoilijoita ole joten saimme mennä rauhallisin mielin. Roope tähyili puista oravia, niistä on tullut tänä kesänä sen metsästyksen kohde. Itikoita on jo ihan kiitettävästi. Pidän taskuissa koiranruokanappuloita joilla palkitsen koiraa kun se eisim. On paikalla käskystä. Se on tärkeimpiä käskyjä jos koira tulee vastaan. Roope osaa käskyn mutta tottelee pienellä viiveellä kuin sanoakseen että joo, voishan sitä hetkeks istahtaakin.

Kirjoitelkaa omakohtaisia kokemuksia koirienne kanssa. Kertokaa teidän tarinanne.

Omakohtainen kokemus

Omakohtainen kokemushan tässä taustalla on. Roope-koira on sekarotuinen, kastroitu uroskoira. Se on ollut meillä kohta neljä vuotta. Otin sen aika huonoista oloista ja säälistä. Ensimmäinen virheeni tapahtui jo silloin. Alussa kaikki oli ihan ok, kunnes se saman vuoden talvella hyökkäsi ensimmäistä kertaa kiinni toiseen koiraan. Olin aivan shokissa ja pyytelin anteeksi toisen koiran omistajalta. Itkuhan siinä kyllä pääsi. Vein Roopen luonnetesteihin jossa todettiin että koira on kova ja omistaja pehmeä eli huono yhdistelmä. Oli peiliin katsomisen paikka. Koira on luonteeltaan ihmisrakas ja pelkäämätön. Sillä on erittäin suuri ego ja tarvitsisi johdonmukaisen omistajan joka osaa olla tarpeeksi tiukka koulutuksessa. Roope pääsi vielä viisi kertaa puremaan toista koiraa; se on iso, 46 kg, koira ja sai tempaistua hihnan kädestäni. Käytössä on ollut vedonestovaljaat, kuonopanta ja ties mitä. Nyt mennään joko nahkaisella kuristuspannalla ja tavallisella nahkahihnalla tai sitten viiden metrin kelahihna tavallisella kaulapannalla. Koiraa en pysty hallitsemaan voimalla vaan auktoriteetillä ja tilanteiden välttämisellä. Jos toinen koirakko tulee vastaan, väistän sivuun mahdollisimman kauas. Asumme paikassa josta pääsee suoraan metsään ja lumettomana aikana ulkoilu on rennompaa kun voimme väistää metsään ajoissa ennenkuin Roope alkaa kuumeta.